Lenny Kravitz - Let Love Rule

 

LENNY KRAVITZ - LET LOVE RULE

Macmillan Audio, 2020

6h 40 min

Kun Lenny Kravitzin muistelmateos tuli vastaan äänikirjapalvelussa, en voinut vastustaa kiusausta ja otin sen kuunteluun. En ole liiemmin kuunnellut hänen tuotantoaan, mitä nyt muutamia hänen hittejään, joita soitettiin radiossa ja entisajan MTV:ssä. En siis tiennyt ollenkaan, mitä kirja tulee pitämään sisällään ja sainkin tämän asiosta tuoreen näkökulman hänen elämäänsä ja alkupään uraansa.

Tämä elämäkerta kattaa Kravitzin elämänkaaren aina ensimmäisen levyn, Let Love Rule, julkaisuun saakka.

Äänikirjan lukijana toimii Kravitz itse, joten tarinaa oli sitäkin mukavampi kuunnella. Elämäkerroissa juuri tämä formaatti toimii mielestäni parhaiten; on jotenkin outoa kuunnella tarinaa toisen henkilön lukemana. Äänen ja tarinan pitää sointua yhteen.

Mielestäni Kravitz kertoo nuoruusvuosistaan aidosti ja kaunistelematta; hän mainitsee ongelmat koulussa ja kotona, nostaa esille päihdekokeilut ja niiden pidempiaikaisen käytön. Hän kertoo avoimesti kahtia jakautuneesta elämästään, yinistä ja yangista; siitä miten hänen valkoinen ja musta perimänsä ovat vaikuttaneet ja aina olleet tasapainossa Kaksoset-horoskooppimerkkiä myöten.

Kiinnostavaa on myös se, kuinka hän saa kerrottua orgaanisesti omin sanoin hengellisyydestään ja sen tärkeydestä elämäänsä. Kuinka hän on nuoresta asti kulkenut niitä hengellisiä polkuja, jotka ovat tuntuneet kulloinkin hyvältä. 

Hengellisyyden kanssa on aina kulkenut käsi kädessä tarve tehdä ja olla osa musiikkia. Uppoutua musiikkiin täysin rinnoin ja löytää oma ainutlaatuinen soundi, joka pitää hänet pinnalla.

Omaa musiikillista ääntään etsiessään Kravitz kertoo käyneensä läpi jos jonkilaista kokoonpanoa ja tyyliä, aikalailla laidasta laitaan. Oli kiinnostavaa kuulla, että hän on laulanut poikakuorossa, sanoittanut kappaleita muille artisteille ennen omaa uraansa, soittanut eri bändeissä eri instrumentteja ja lopulta kokeillut soolouraa.

Valitettavasti tämä elämäkerta on nykytrendin mukaan vain ensimmäinen osa hänen taivaltaan. Olisin itse kuunnellut hänen elämästään myös pidemmän pätkän; kuinka kaikki muuttui debyyttialbumin myötä. Jään siis odottamaan tälle jatkoa.

Anni Kytömäki - Margarita

ANNI KYTÖMÄKI - MARGARITA

Gummerus 2020
s. 582

Itsellä on usein ristiriitaisia tunteita Finlandia-palkinnon voittaneita teoksia kohtaan. En ole aiemmin ymmärtänyt, miksi tietty kirja on voittanut tai miksi se ylipäätänsä on edes minkääntasoisen hehkutuksen kohde. Sain aina joululahjaksi kaunokirjallisuus-kategorian voittaneen teoksen, mutta en koskaan päässyt alkua pidemmälle; kirjoitustyylit ja aiheet eivät olleet minulle mieleisiä, joten kirjat jäivät kesken. Niitä on valitettavasti vieläkin hyllyssä, koska ei sitä tiedä, milloin jonkin teoksen hetki koittaa ja saan sen luettua loppuun. Palkinnon voittaneet teokset ovat aiemmin olleet hyvin harmaasävyisiä ja niissä on oikein kunnolla kieriskelty kurjuudessa. Itselle on tullut vuosien saatossa se mielikuva kotimaisesta kirjallisuudesta, että kirjalijoille on ylitsepääsemättömän vaikeaa kirjoittaa värikkäitä, onnellisia tai mukaansatempaavia teoksia. Ensimmäinen voittajateos, jonka luin kokonaan oli Bolla, ja luulin, että se jää myös ainokaiseksi; poikkeus vahvistaa sääntöä vai miten se meni.

Mutta sitten vastaan tuli Kytömäen Margarita. Rakastuin, pakahduin, en pysty päästämään irti, vieläkään.

Käsittämättömän upea helmi! Ah ja voi, kuinka täydellisen upea teos tämä on!

"Leijun virrassa kuin tähtitaivaalla, joki on yhtä pimeä ja suuri. Avaan silmät ja katson avaruuden sumeaa hyökyä. Joki tanssittaa minua, hyväilee ja nauraa kuin olisi saanut minut takaisin, vaikka en muista sen sylissä ennen uineeni."

Kytömäen kerronta kietoo orgaanisesti yhteen kolmen henkilön ja yhden jokihelmisimpukan tarinat. Tarinat soljuvat luontevasti toistensa ohitse, kietoutuen hienovaraiseen tanssiin. Tuntuu uskomattomalta päästä seuraamaan näin läheltä näitä tarinoita. Kuin saisi kurkistaa pienestä ikkunasta yksityisyyden verhon taakse.

Kirjan viidenneksi päähenkilöksi nostaisin metsät ja niiden monimuotoisen luonteen. Lukiessa eteen aukeaa toinen todellisuus, jota rytmittävät mitä monimuotoisemmat maisemat. Metsiä ei kuvata pimeinä ja pelottavina, vaan hengittävinä ja vastaanottavaisina entiteetteinä. Ihan kuin metsillä ja sen pienillä osilla, kokonasuuksilla, olisi oma tahto ja ajatusmaailma.

"Polvistun kivelle ja tuijotan vettä.
Vähitellen alan hahmottaa sen luonnon.
Joki pulppuaa ja kuplii, mutta sen pinta muuntelee. Hetkittäin hurjimmatkin viirut ja pyörteet asettuvat, kuin virta avaisi pienen ikkunan sisimpäänsä."

 Koska tämä kirja on niin uskomaton ja varmasti jokaiselle tai suuremalle osalle sen lukijoista lukukokemus on vahva, ainutkertainen, niin en halua kertoa tarinasta mitään tämän enempää. Takakannen teksti on yleisesti saatavissa netistä ja muista lähteistä, joten en sitäkään kopio tähän.