sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Kirja-arvostelu: Clare Mackintosh - Annoin sinun mennä



Alkuperäinen nimi: I Let You Go
Painovuosi: 2017
Suomentanut Päivi Pouttu-Delière
Kustantaja: Gummerus Kustannus Oy
Sivumäärä: 418
Arvio: ☆☆☆ / ☆☆☆☆☆

"Äiti päästää irti pienen poikansa kädestä, auto ilmaantuu kuin tyhjästä, ja silmänräpäyksessä kaikki muuttuu. 
Millainen kuljettaja pakenee onnettomuuspaikalta? Tapaus jää kalvamaan rikoskomisario Ray Stevensiä, joka ryhtyy hakemaan oikeutta jokaisen vanhemman pahinta painajaista elävälle äidille, hinnalla millä hyvänsä. Poikansa menettänyt Jenna Gray pakenee suruaan syrjäiseen mökkiin Walesin rannikolla. Hän haluaa jättää koko entisen elämänsä taakseen, mutta menneisyys ja muistot hirvittävästä marraskuisesta illasta palaavat vainoamaan häntä järkyttävin seurauksin."
Minulla on ollut tämä kirja jo pidemmän aikaa luettavien kirjojen listallani. Olen jopa lainannut sen muutamaan otteeseen kirjastosta, mutta en niinä kertoina saanut aikaiseksi lukea teosta. Mutta nyt uuden vuoden vaihtuessa päätin, että nyt on aika. Kirjaa on hehkutettu ja sitä on verrattu muutamaan lukemaani kirjaan.

Annoin sinun mennä lähtee heti liikkeelle kaameasta auto-onnettomuudesta, jossa 5-vuotias Jacob kuolee iskun seurauksena. Vauhdikas startti ei kuitenkaan jatku kirjan ensimmäisessä osassa. Kirjan luvuissa on vuorotellen äänessä päähenkilö Jenna Gray, rikoskomisario Ray Stevens sekä toisessa osassa mukaan tuleva Ian Petersen.

Ensimmäinen osa on mielestäni liian hidastempoinen ja mukaan on laitettu paljon sellaista, joka olisi myös voinut jättää pois. Toinen osa tuo mukaan toisenlaisen näkökulman ja heti osan alussa lukijalle avataan enemmän taustoja ja ehkä myös kaameita totuuksia.

Kokonaisuudessaan kirja oli hyvä ja omalla tavallaan hieman psykologisen trillerin tapainen. Kirjassa käsitellään todella vahvasti ja osaavasti traagista asiaa sekä muita todella ikäviä asioita.

Lukukokemuksena kirja ei yltänyt odotuksiini. Ensimmäinen osa oli puuromaista suota, josta en päässyt nopeasti etenemään. Toisen osan kohdalla en halunnut laskea kirjaa käsistäni vaan ahmaisin sen sitten yhdeltä istumalta. Sanoisin, että kirja parani loppua kohden huomattavasti.

Ei huono, mutta ei hyväkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti