Painovuosi: 2019
Alkuperäinen nimi: Cadáver Exquisito
Suomentanut Einari Aaltonen
Alkuperäinen nimi: Cadáver Exquisito
Suomentanut Einari Aaltonen
Kustantaja: Like Kustannus Oy
Sivumäärä: 250
Sivumäärä: 250
Arvio: ☆☆☆☆ / ☆☆☆☆☆
"Armoton dystopia ihmisen kyvystä pettää itseään.
Äkillinen virus iskee koko eläinkuntaan, ja kaikista eläimistä on hankkiuduttava eroon. Vastatakseen ihmisten lihanhimoon ja hillitäkseen väestönkasvua hallitus tekee dramaattisen ratkaisun. Ihmiskunta jaetaan kahtia: niihin jotka syövät, ja niihin, jotka syödään.
Marcos Tejo kouluttaa teurastajia Kriegin lihapakkaamolla. Eräänä päivänä hän saa lahjaksi rotukarjaksi luokitellun naisen. Pikkuhiljaa ulkoiset ja sisäiset paineet ajavat hänet umpikujaan, ja Tejo tekee epätoivoisen ratkaisun."
En ole aiemmin lukenut liiemmin Etelä-Amerikkalaista kirjallisuutta ja kirjailija, Agustina Bazterrica, on myös täysin uusi tuttavuus. Teos sattui kuin sattumalta eteeni kirjakaupassa ja pitihän se heti ostaa, koska kesällä 2019 yksi kantava genre on ollut dystopia, ja tämä on siihen täysin täydellinen, osa kokonaisuutta. Tämä teos sekä Voima ja Ole luonani aina luovat yhdessä omanlaisensa kokonaisuuden vaihtoehtoisesta maailmasta, ja parasta on, että näiden kolmen kirjan tarinat voisivat hyvinkin tapahtua samaan aikaan, samassa todellisuudessa.
Kirjassa toimii kantavana voimana lihapakkaamon väliportaan pomo, Marcos Tejo, joka hoitaa lihapakkaamon kaikkia käytännön asioita. Tejo käy lihakasvattamoilla tarkistamassa kasvatettavien päiden laadun sekä esimerkiksi haastattelee ja kierrättää pakkaamolla työnhakijat.
Yksi graafisimpia ja inhorealistisia kohtauksia on, kun Tejo näyttää työnhakijoille koko teurastusprosessin laitoksella. Koko ketju käydään läpi ja kaikki prosessit kuvataan hyvin selkeästi.
Mielenkiintoista sinänsä, että teurastusketju herättää lievää kuvotusta, vaikka tätä tapahtuu kuitenkin jatkuvasti teuraseläimille.
Yksi mielenkiintoinen käänne on se, kun Tejo saa lahjaksi yhdeltä tavarantoimittajalta rotukarjaksi luokitellun naaraspään, joka on EPS eli ensimmäistä puhdasta sukupolvea. EPS-päät ovat omaisuuden arvoisia.
Voiko päähän kiintyä? Missä kulkee moraalin raja?
Ihmisen itsekkyys yllättää aina.
Kaiken kaikkiaan aivan loistava lukukokemus.
"Armoton dystopia ihmisen kyvystä pettää itseään.
Äkillinen virus iskee koko eläinkuntaan, ja kaikista eläimistä on hankkiuduttava eroon. Vastatakseen ihmisten lihanhimoon ja hillitäkseen väestönkasvua hallitus tekee dramaattisen ratkaisun. Ihmiskunta jaetaan kahtia: niihin jotka syövät, ja niihin, jotka syödään.
Marcos Tejo kouluttaa teurastajia Kriegin lihapakkaamolla. Eräänä päivänä hän saa lahjaksi rotukarjaksi luokitellun naisen. Pikkuhiljaa ulkoiset ja sisäiset paineet ajavat hänet umpikujaan, ja Tejo tekee epätoivoisen ratkaisun."
En ole aiemmin lukenut liiemmin Etelä-Amerikkalaista kirjallisuutta ja kirjailija, Agustina Bazterrica, on myös täysin uusi tuttavuus. Teos sattui kuin sattumalta eteeni kirjakaupassa ja pitihän se heti ostaa, koska kesällä 2019 yksi kantava genre on ollut dystopia, ja tämä on siihen täysin täydellinen, osa kokonaisuutta. Tämä teos sekä Voima ja Ole luonani aina luovat yhdessä omanlaisensa kokonaisuuden vaihtoehtoisesta maailmasta, ja parasta on, että näiden kolmen kirjan tarinat voisivat hyvinkin tapahtua samaan aikaan, samassa todellisuudessa.
Kirjassa toimii kantavana voimana lihapakkaamon väliportaan pomo, Marcos Tejo, joka hoitaa lihapakkaamon kaikkia käytännön asioita. Tejo käy lihakasvattamoilla tarkistamassa kasvatettavien päiden laadun sekä esimerkiksi haastattelee ja kierrättää pakkaamolla työnhakijat.
Yksi graafisimpia ja inhorealistisia kohtauksia on, kun Tejo näyttää työnhakijoille koko teurastusprosessin laitoksella. Koko ketju käydään läpi ja kaikki prosessit kuvataan hyvin selkeästi.
Mielenkiintoista sinänsä, että teurastusketju herättää lievää kuvotusta, vaikka tätä tapahtuu kuitenkin jatkuvasti teuraseläimille.
Yksi mielenkiintoinen käänne on se, kun Tejo saa lahjaksi yhdeltä tavarantoimittajalta rotukarjaksi luokitellun naaraspään, joka on EPS eli ensimmäistä puhdasta sukupolvea. EPS-päät ovat omaisuuden arvoisia.
Voiko päähän kiintyä? Missä kulkee moraalin raja?
Ihmisen itsekkyys yllättää aina.
Kaiken kaikkiaan aivan loistava lukukokemus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti